Imatra kesäisin ja talvisin

Imatralla voi nauttia upeasta luonnosta

Etelä-Karjalan maakunnassa sijaitseva Imatra tunnetaan parhaiten Imatrankoskesta, jota Venäjän Keisarinna Katarina II jo aikoinaan kävi ihastelemassa. 1800-luvulla sen kuohuja käytiin ihmettelemässä aina Euroopasta saakka. Kosken kalliotkin kertovat monta tarinaa, sillä niihin on aikoinaan myös kirjoitettu graffiteja. Venäjän keisari Nikolai I:n käskystä kosken ympärille perustettiin luonnonsuojelualue, joka on nimeltään Kruununpuisto. Imatralla panostetaan myös matkailuun, koska alueella on mahtavat puitteet tarjota aktiivisia elämyksiä vuodenajasta riippumatta. Alueen monet luontopolut ja luonnonpuistot suorastaan kutsuvat vaeltamaan. Imatra on tunnettu venäläisten suosimana ostosmatkailukohteena, joten tarjontaankin on panostettu. Paikkakunnalta löytyy niin jännittäviä pikku putiikkeja kuin isompia ostoskeskuksia.

Imatra tarjoaa mahtavat kylpyläelämykset

Paikkakunnalla on ainutlaatuinen Cirque de Saimaa -kylpylä, jonka teemana on huvipuisto- ja sirkusmaailma. Altaiden sijoittelu on tehty mukailemaan joenuomaa, jonka varrella on mukavia sekä rentouttavia hierontapisteitä siellä täällä. Jos haluat tehdä uimahyppyjä altaaseen, on siihen varattu hauska hyppyallas omine laitureineen. Kylpylästä löydät myös erilaiset suihkulähteet niihin kuuluvine värivaloineen. Jos mielesi tekee pelata vesipelejä tai osallistua vesijumppaan, voit pulahtaa niihin aktiviteetteihin tarkoitettuun pelialtaaseen. Perinteisten saunojen lisäksi kylpylästä löytyy kattoterassin hirsisauna, jossa saat mukavat löylyt kesäiltaisin. Lapsille löytyy hauska pieni Iglu-sauna, jossa mukavuutena on oma televisio sekä lämmitettävät lauteet. Kaikille huimapäille löytyy upea ja vauhdikas kolmen radan liukumäki, jossa lapset ja lapsenmieliset saavat kulumaan tunnin jos toisenkin. Kylpylässä voi majoittua vuoden ympäri, joten sinne kannattaa poiketa yösijaa etsiessä.

Kesäinen Imatra tarjoaa mukavia elämyksiä

Imatra on mukava pieni kesäkaupunki, joka tarjoaa huimien luontoelämyksien lisäksi myös hyvät mahdollisuudet shoppailuun. Maalaistorilla saa hyvin kulumaan kesäisen aamupäivän. Siitä on sitten mukava mennä virkistäytymään johonkin alueen monista pikku kahviloista. Mikäli olet kiinnostunut Imatran alueen historiasta, voit osallistua ohjatulle kaupunkikierrokselle. Sen aikana saat kuulla kertomuksia seudun historiasta aina tähän päivään saakka. Imatraa ympäröivät vedet antavat hyvät mahdollisuudet kalastamiseen. Vuoksen kalastuspuisto tarjoaa mukavaa tekemistä ihan koko perheelle. Alueelta löytyy myös viihtyisä leirintäalue, mikäli olet kiinnostunut sen tyyppisestä majoituksesta. Seikkailunhaluisille on kesäkautena vuokralla mönkijöitä, joilla voi tehdä retkiä. Jos haluat viettää kaveriesi kanssa hauskan ja erilaisen päivän, voit testata vaikkapa jousiammuntaa tai värikuulasotaa.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *