Vesivoimala muuttaa veden liike-energian sähköksi siten, että vesi ohjataan putouksen sijasta vesivoimalan turbiineihin. Turbiinit pyörittävät generaattoreita, jotka puolestaan saavat aikaan sähköntuotannon. Vesivoimalaa rakennettaessa joki lähes aina padotaan putouksen kohdalta. Patoamisella varmistetaan ennen kaikkea se, että joen luontaisia virtaamavaihteluja voidaan tasata ja veden määrää helposti kontrolloida. Käytännössä padon rakentaminen aiheuttaa sen, padon yläpuolelle syntyy tekojärvi, joka peittää tai vaihtoehtoisesti jättää kuivaksi siinä aiemmin virranneen joen uoman. Padot ovat eräs syistä sille, miksi vesivoimaloiden rakentamista on vuosien saatossa kritisoitu merkittävästi.

Imatran voimalaitos

Imatran voimalaitos on Imatrankoskessa sijaitseva vesivoimalaitos, jonka omistaa Fortum. Voimalaitoksen rakentaminen aloitettiin vuonna 1929 ja sen seitsemäs ja viimeinen koneisto valmistui vuonna 195i. Voimalaitosta on peruskorjattu kertaalleen, ja korjauksen myötä sen teho nousi 156 megawatista 192 megawattiin.

Peruskorjauksessa parannettiin myös voimalaitoksen turvallisuutta ja päivitettiin sen käyttämää sähkö- ja automaatiotekniikkaa. Investoinnit voimalaitokseen jatkuvat edelleen, ja nykyisen projektin arvellaan valmistuvan vuonna 2018. Voimalaitoksen toimintaa ohjataan Espoosta käsin.

Onko vesivoima ympäristöystävällistä?

Vesivoimaa markkinoidaan usein ympäristöystävällisenä energiavaihtoehtona, mutta sen käyttöön liittyy myös joitakin ongelmia. On totta, että veden virtaus turbiinien läpi ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä, kuten esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttö. Tästä näkökulmasta tarkasteltuna vesivoima vaikuttaa hyvinkin uusiutuvalta ja monella tapaa puhtaalta energiamuodolta. Vesivoimalan rakentaminen on kuitenkin suuri ja kallis projekti, joka muuttaa pysyvästi joen ja sen ympäristön maisemaa luonnollisesta teollisempaan suuntaan. Vesivoimalan mukana saattaa kadota kokonainen kansallisen kulttuuriperinnön kohde, kuten monet kokevat Imatralla käyneen. Nykymuotoinen, patovalleilla varustettu ja kuivunut jokiuoma ei muistuta menneiden aikojen maalausten vapaana kuohuvaa koskea.

Kulttuurimaiseman muuttumista suurempia ongelmia vesivoimaloiden rakentamisellakin toki on. Patoamisen seurauksena voimalan yläpuolinen vedenpinta nousee jopa kymmeniä metrejä, mikä taas voi hukuttaa alleen suuriakin maa-alueita ja jopa ihmisten koteja. Joen luonnollisen muodon ja rakenteen dramaattisesta muuttumisesta kärsii myös merkittävällä tavalla joen oma ekosysteemi. Patoamisen seurauksenan monet vaelluskalat, kuten makeassa vedessä elävät lohet, eivät pääse enää yläjuoksulle kutemaan. Vaikka kalojen elinolosuhteita on pyritty parantamaan erityisiä kalateitä rakentamalla, eivät keinotekoiset kalatiet pysty korvaamaan kalojen vaellusväylänä luonnonmukaista jokiuomaa. Kalakantojen katoaminen puolestaan vaikuttaa jokien ekosysteemiin haitallisesti, ja kalalajien kadotessa monet ihmisetkin menettävät elinkeinonsa.